Kehtosidonnan kolme muunnelmaa
Demokäytössä indonesialainen Selendang -liina

Kehtosidonnat sopivat parhaiten vastasyntyneelle ja n. 10 vk. asti.

Nukke oli 3-vuotiaan matkassa, ja nuorimmainen on jo 11 kk, joten rakas nalle sai kuvissa vauvan paikan. Mikäli harjoittelet nallella, muista että sidonnat on huomattavasti vaikeampi tehdä nallelle sopiviksi, sillä nallet painavat yleensä niin paljon vähemmän kuin vauva. Sidontaa on vaikea saada nalleharjoittelussa tukevaksi. Sidontoja on kuitenkin hyvä kuivaharjoitella nallella tai nukella, sillä näin sitominen sujuu vauvan kanssa helpommin ja vauvan kanssa pääsee nopeammin liikkumaan. Liikkuminen rauhoittaa vauvan uudessa tilanteessa. 

  1. Kehtosidonta aloitetaan etsimällä liinan keskikohta ja taittamalla liina kaksinkerroin leveyssuunnassa. Helpointa on käyttää lyhyttä liinaa, n. 2,1-2,7-metristä.
  2. Rypistä liina keskikohdasta ja laita se niskasi taakse. 
  3. Tee liinasolmu napasi korkeudelle etupuolellesi. 
  4. Laita liina käsivarrellesi keskikohdasta roikkumaan ja katso että liinan molemmat reunat ovat yhtä pitkiä ja ettei liina ole kiertynyt. 

Jos ainoastaan sinä käytät liinaa, näitä vaiheita ei tarvitse uusia seuraavan kerran kun otat liinan käyttöön, vaan voit jättää liinaan käyttövalmiiksi.

Riippumatto-sidonta

Riippumatto-sidonta on hyvin helppo. Liina laitetaan toiselle olkapäälle ja liinasolmu selkäpuolelle. Eteen muotoillaan pussi. Lapsi laitetaan tähän pussiin makaamaan kuin riippumattoon. Liina jää "ryppyyn" olkapäälle. Laskemalla sisäreunaa hieman sidonnassa voi imettää mukavasti.

Pullokehto

Pullokehto aloitetaan samalla lailla kuin riippumattokin, mutta tässä vauvalle jää vähän enemmän tilaa. Vauvan selkä on kuitenkin kaikissa kehtosidonnoissa pyöreä, mikä on tarkoituskin, ja vauvalle turvallinen ja mukava asento. Pullokehdossa pussin etuosaa lasketaan käsivartta pitkin ja taitetaan reunasta kaksinkerroin. Ei sovi imetykseen. Näyttävä ja juhlallinen sidonta, jos käytössä on kaunis liina.

Ristikehto

Ristikehtokin aloitetaan asettamalla liina toiselle olkapäälle ja solmu selkäpuolelle mukavaan kohtaan. Vauva laitetaan pussiin samalla lailla kuin riippumatto-sidonnassa ja kangas taitetaan etureunasta kaksinkerroin. Tämän jälkeen liinan sisäreuna vedetään alas käsivartta pitkin, jotta vauvan paino jakautuisi paremmin ja sidonnasta tulisi sopivan tiukka. Ristikehto onkin erittäin tukeva kehtosidonta-muunnelma ja siinä voi imettää. Katso video.

Selendangin etu liinana kehtosidonnoissa on sen keveys ja solmujen huomattava pienuus verrattuna kudottuihin liinoihin. Hormonivaihtelut aiheuttavat monilla runsasta hikoilua vauvan ensimmäisinä elinviikkoina ja vauva on liinassa pieni patteri, sillä vauvoilla on korkeampi ruumiinlämpö kuin aikuisilla. Liina likaantuu myös helposti pulautuksista ja vaippojen falskaamisesta, joten etuna on myös nopea kuivuminen. Myöhemmin Selendangia voi käyttää kaikissa samoissa asennoissa kuin rengasliinoja (kts. MiM Sarong -kuvia) ja se on helppo mukaanotettava, sillä se menee todella pieneen tilaan. Selendang on lisäksi edullinen ja näyttävä liina.
 

Muita muunnelmia (linkit avautuvat uuteen ikkunaan):