Synnytyksen vaiheista tukihenkilöille
(Sandelin, T. 2003)
yleistä ja valmistautumisesta

Tukihenkilö voi raskausaikana yhdessä äidin kanssa selvittää mitä apuvälineitä ja kivunlievitysmahdollisuuksia on saatavilla sairaalassa, jossa synnytys tulee tapahtumaan. Samoin miten siellä suhtaudutaan erilaisiin synnytystapoihin kuten vesisynnykseen tai synnytysjakkaraan, jos ne äitiä kiinnostavat. Käytännöt vaihtelevat sairaaloittain todella paljon.

Tukihenkilön on syytä etukäteen kysyä synnyttäjältä onko hänellä toiveita ja suunnitelmia mm. kivunlievityksestä ja asennoista jo mietittynä. Nämä voivat tietenkin muuttua, mutta on hyvä, että tukihenkilö tietää taustaa mistä lähdetään liikkeelle onko joku asia ehdottomasti in tai out. Jos tukihenkilöllä on vahvoja mielipiteitä jostain näkökohdasta, kannattaa ne ottaa esille jo reilusti etukäteen ennen synnytystä. Synnyttäjä on itse synnytystilanteessa pääosassa ja päätösten tekijä. Tukihenkilön tehtävä on tukea kärsivällisesti synnyttäjän haluja ja päätöksiä. Kun synnyttäjä muuttaa mieltään, tukihenkilön on kyettävä myös seuraamaan mukana uuteen tilanteeseen, eikä jäädä kiinni vanhaan suunnitelmaan. On tärkeää kuunnella synnyttäjää ja hänen pelkojaan ja toiveitaan, riippumatta mihin ne liittyvät. Kuuntelu on erittäin oleellinen osa tukea. Kuulluksi tulemisen tarve on meillä kaikilla suuri.

Tukihenkilönkin kannattanee lukea muutama äidin tai tukihenkilön kertomus mitä juuri heidän synnytyksissään tapahtui. Näin hahmottuu myös käsitys siitä kuinka erilaisia synnytykset voivat olla.

Synnytysasentoja on paljon ja niitä ei ehdi synnytyksen aikana kovin monia opettelemaan. Voi olla hyvä yhdessä tutkia ja harjoitellakin mahdollisia erilaisia toiveasentoja synnytyksen eri vaiheisiin. Asentoja on hyvä olla useita tiedossa, vaikka niitä ei ehkä kaikkia tositilanteessa tulisi tarvinneeksikaan.  Asennon vaihteleminen voi vaikuttaa paljonkin kivun helpottamiseksi. Jo valmiiksi harjoitellut ja ehkä jopa yhdessä nimetyt asennot ovat tukihenkilön helpompi ehdottaa etenkin raskaan ja kivuliaan synnytyksen aikana. Lue lisää asennoista.

Sairaalaan mukaan otettavat tavarat kannattaa jo ajoissa pakata ja lisätä viime hetkellä vain tarvittavat syötävät tms. Samalla kun sairaalaan lähtiessä napataan kassi kainaloon, niin voi jättää kaikki estot olohuoneen pöydälle. Niitä ei synnytyksessä tarvita. Ehdotuksia sairaalakassin sisällöstä.

Synnytykset ovat yksilöllisiä, mutta asian hahmottamiseksi jaan tässä synnytyksen kolmeen vaiheeseen: avautumisvaihe, ponnistusvaihe ja jälkeisvaihe. Tätä jakoa käytetään alan kirjallisuudessa. Ei pidä kuitenkaan olettaa että synnytys tapahtuisi jotenkin kaavamaisesti.

avautumisvaihe
Avautumisvaiheen katsotaan yleensä alkavan siitä kun supistukset tulevat alle 10 minuutin välein ja jatkuvat keskeytyksettä. Supistukset eivät välttämättä ole kivuliaita, mutta voimistuvat ja niiden välit lyhenevät ajan kuluessa. Avautumisvaiheen voi arvioida ensisynnyttäjällä kestävän 6-20 tuntia.

Avautumisvaiheen alussa kohdunkaula lyhenee ja kohdunsuu alkaa avautua. Supistuskivut yleensä voimistuvat jos lapsivesikalvot puhkeavat. Lapsivesi voi mennä jo avautumisvaiheen alussa tai joskus vasta ponnistusvaiheessa.

On tärkeää että äiti hengittää mahdollisimman normaalisti: tasaisesti ja rauhallisesti koko synnytyksen ajan eikä pidätä hengitystään missään vaiheessa. Ilmaa ei saisi haukkoa sisään, eikä myöskään huohottaa pinnallisesti. Tätä kannattaa tarkkailla ja muistuttaa äitiä, jos on tarvetta. Jos äidin hengitykseen tulee katkoksia, myös lapsen hapensaanti voi häiriintyä.

Luonnolliset kivunlievityskeinot (rentoutukset, asennot jne.) myös edistävät synnytystä eivätkä ole ristiriidassa lapsen hyvinvoinnin kanssa. Olennainen tarkoitus on saada äiti rentoutumaan, jotta äidin omat mielihyvähormonit pääsevät jylläämään. Rentous tulee siitä, ettei jännitetä lihaksia turhaan ja toisaalta saadaan aikaiseksi kokonaisvaltainen rauhallisuuden ja turvallisuuden tunne. Mitä enemmän äiti itse ja tukihenkilö pystyy lisäämään äidin levollisuutta ja uskoa itseensä, sitä enemmän hänelle virtaa näitä äidin omia kipulääkkeitä. Ja sama valitettavasti päinvastoin eli pelko lisää elimistön stressihormoneja ja samalla kivun tunnetta. Luonnonmukainen synnytys ei suinkaan tarkoita sitä että synnytyskipuja ei saisi lievittää, vaan kysymys on siitä millä keinoilla sitä tehdään. Nykyään puhutaan luonnonmukaisen synnytyksen sijaan enemmänkin aktiivisesta synnytyksestä. Aktiivinen synnytys lähtee siitä että raskaana oleva ja synnyttävä äiti on itse oman tilansa paras asiantuntija ja hänen tulisi löytää omat tapansa olla raskaana ja synnyttää yksilöllisesti. Tukihenkilön tehtävä on tukea tätä ainutlaatuista ja yksilöllistä synnytystapahtumaa.

Vaikka tukihenkilön ehdotukset tulisivat jollain hetkellä torjutuksi, niin ehkä toisessa vaiheessa kannattaa ehdottaa uudestaan. Äidin tarpeiden aistiminen hetki hetkeltä synnytyksen edetessä ja omien vaistojensa seuraaminen on suureksi avuksi niin tukihenkilölle kuin äidillekin. Jos toiminta ei äitiä miellytä, kyllä palautetta saa mikäli vain on sitä valmis auliisti vastaanottamaan.
 
sairaalaan ja sairaalassa olemisesta

Synnytyssairaalaan kannattaa soittaa ennen lähtemistä, jotta välttyy turhalta reissulta. Hyvin harvoin on kiire, kuten elokuvissa. Jos lapsivettä tulee reilusti kerralla, niin yleensä lapsi syntyy vuorokauden sisällä. Lapsivettä voi kuitenkin tulla pieniä määriä jo aikaisemminkin. Lapsiveden tulemisen jälkeen lähdetään yleensä sairaalaan katsomaan kuinka napanuora on ja tarkistamaan kohdunsuu tilannetta. Varsinaisen synnytyksen käynnistymisen merkki on yleensä säännölliset supistukset, joiden kesto pitenee ja supistusten väli pienenee.

Jos synnyttäjällä on lista synnytykseen liittyvistä toiveistaan kätilölle tai sairaalahenkilökunnalle, niin tukihenkilö voi muistuttaa niiden antamisesta jo sairaalaan saapumisvaiheessa. Listaa tehtäessä on muistettava, että etukäteen ei voi tiukkaan lukkoon lyödä tulevaa synnytystapahtumaa.  Eri sairaaloissa esitettyihin toiveisiin suhtaudutaan hyvinkin eri tavalla ja se kannattaa ottaa huomioon. Esimerkki mahdollisesta toivelistasta.

Mielestäni äidin ja kätilön keskinäinen yhteistyö on oleellinen osa synnytysprosessia. Niin kauan kuin äiti itse suinkin pystyy kommunikoimaan suoraan kätilön kanssa, tukihenkilön ei tulisi puhua hänen puolestaan, hänen ylitseen tai  keskeyttää heidän välistä viestintää.  Tukihenkilön olisi paras auttaa äitiä tuomaan näkemyksensä esille vasta siinä vaiheessa kun äiti sanoilla tai sanattomasti pyytää apua, koska ei jaksa enää tai ei yrityksistään huolimatta saa itseään kuulluksi.

Kuvassa "perheodotushuone", johon Päijät-Hämeen  keskussairaalassa ohjataan ennen synnytyssaliin menemistä (kuva otettu n. 7 tuntia ennen vauvan syntymää). Huoneet ovat oikein mukavia parisänkyineen. Kuvassa on mukana kaurapusseja, joista oli apua.

Liikkuminen loppuraskauden aikana ja avautumisvaiheen alussa edistää ja nopeuttaa synnytystä. Jos vielä ei olla synnytyssalissa äitiä voi rohkaista kävelylle, mikäli se vain on mahdollista ja turvallista. Synnytyssalissakin voi kävellä ja liikkua, tanssia tai liikutella lantiotaan jne. Liikkuessa kohtu ei paina jatkuvasti samoja kudoksia. Samalla liikkuminen laajentaa synnytyskanavaa ja auttaa lapsen pään asettumista oikeaan paikkaan.

Jos synnytyksen alkamisessa on ongelmia, kuten heikot tai epäsäännölliset supistukset tai lapsiveden menemisestä huolimatta synnytys ei käynnisty, apua löytyy myös luonnonmukaisin keinoin. Myös avausvaiheen aikana hyvin alkaneen synnytyksen jälkeen voivat supistukset heiketä ja kohdunkaulan aukeaminen hidastua. Helpotusta ja hyötyä voi löytyä liikunnasta, asennoista, homeopatiasta, akupainannasta sekä äidin hieromisesta rentouttamistarkoituksessa. Äidin rentoutumista voi myös edistää mm. muistuttamalla äitiä positiivisilla mielikuvilla tulevasta vauvasta ja viestittämällä äidille turvallisuuden tunnetta.

Tukihenkilön kannattaa huolehtia koko ajan myös omasta hengityksestään sekä syömisestään ja juomisestaan, jotta jaksaa paremmin. Tukihenkilö ei liene suureksi avuksi olemalla äreä ja heikko nälästä tai jos päätä särkee nestehukan vuoksi.

avautumisvaiheen loppu
Vasta kun kohdunsuu on riittävän auki on mahdollista aloittaa lapsen ulos ponnistaminen. Äidille voi kuitenkin tulla tunne että on tavallaan pakko ponnistaa, vaikka ei ole vielä sen aika. Liian aikainen ponnistaminen saattaa pidentää ponnistusvaihetta ja lisätä repeytymisiä.

Mahdollista ennenaikaisen ponnistamisen tarvetta äiti voi helpottaa hengittämällä kevyempää, pinnallista hengitystä supistusten aikana ja keskittämällä ajatukset hengitykseen. Ei kuitenkaan liian kevyttä tai liian kauan, ettei haitata lapsen hapensaantia. Asentona ennenaikaiseen ponnistamisen tarpeeseen saattaa auttaa konttausasento, jossa pylly on ihan korkealla pystyssä ja rinta ja kädet maassa. Tavallaan kuin kumarrus polvillaan.

Avautumisvaiheen lopussa kohdunsuu on jo auki 9-10 cm. Äidille voi tulla näillä viime hetkillä henkisesti tunne, että hän ei jaksa yhtään enää. Tämä saattaakin olla merkki ns. suvantovaiheen alkamisesta, jossa kohtu lepää hetken ennen ponnistusvaihetta. Tällöin kohta kivut alkavatkin hellittää tai muuttavat paikkaansa tai muotoaan. Lapsi voi olla tässä vaiheessa myös silmin nähden laskeutunut alemmas äidin mahassa

ponnistusvaihe
Ponnistusvaihe alkaa kun kohdun suu on täysin auki ja lapsi oikeassa tarjonnassa. Tässä vaiheessa kipu voi olla terävämpää ja enemmän paikannettavissa alemmas kuten peräsuoleen ja välilihaan. Ponnistusvaiheen voi arvioida kestävän keskimäärin 40-60 minuuttia, josta aktiiviseen ponnistamiseen yleensä kulunee alle 30 minuuttia. Ja lopulta ponnistamisvaihe päättyy lapsen syntymään. Tukea ja läheisyyttä tarvitaan ponnistusvaiheessa enemmän kuin koskaan. Ne viimeisimmätkin voimat tulisi nyt lempeästi rohkaisemalla houkutella ulos äidistä.

Ettei olisi tarvetta leikata välilihaa tai ettei väliliha repeäisi, on hyvä edesauttaa sen kudosten joustamista. Kätilöä voi pyytää lämmittämään välilihaa lämpimillä kääreillä. Välilihan kudosten joustamiseen auttaa myös ponnistettaessa eteenpäin kallistuva pystyasento ja välilihan öljyäminen (esimerkiksi kylmäpuristetulla ruokaöljyllä).

Myös ponnistusvaiheessa on muistettava hengitys. Äidin hengityskatkokset vaikuttavat lapsen hapensaantiin ja sydänääniin. Pystympi ponnistusasento saattaa edesauttaa tehokkaampaa hengitystoimintaa ja parantaa molempien verenkiertoa. Samalla se myös vähentää kipua, koska pään paino jakautuu tasaisemmin ja supistukset ovat tehokkaampia kun työstäminen tapahtuu alaspäin painovoiman kanssa yhteistyössä.

Ponnistusvaiheessakin kannattaa kiinnittää huomiota lantion asentoon, jotta vauvan pää olisi hyvässä asemassa äidin lantion nikamiin. Tukihenkilö voi seurata äidin alaselän asentoa. Alaselän tulisi olla ulospäin (taaksepäin) pyöristettynä, ei sisäänpäin (eteenpäin) notkolla. Etenkin konttausasennossa ollessa selällä on taipumus retkahtaa haitallisesti alas notkolle. Samoin jalkojen olisi hyvä olla mahdollisimman avoimesti harallaan, eikä niiden suinkaan tarvitse olla symmetrisesti vierekkäin. Mahdollisuuksien mukaan ponnistusvaiheesssa kivun lievitykseksi voi käyttää erilaisia tuettuja pystyasentoja kivunlievityksenä mm. polviseisontaa, leveää kyykkyä, nelinkontin olemista, synnytysjakkaraa, synnytystuolia. Tässä kohtaakin tulisi tukea äidin halua vielä viime hetkellä vaihtaa mielekkäämpään asentoon, jos hän on "joutunut" makuulleen tai selälleen kuin koppakuoriainen. Lue lisää asennoista.

Kannattaa miettiä etukäteen valitseeko aivan lapsen syntymän hetkellä äidin tukemisen äidin pääpuolella vai keskittyykö nimenomaisesti lapsen syntymisen näkemiseen äidin jalkopäässä. Jos äiti tietää tämän valinnan etukäteen, hänestä ei ehkä tunnu pahalta että hän jää tässä vaiheessa toiseksi. Huomattavaa on että asennolla on paljon merkitystä tähän seikkaan. Joissain asennoissahan, kuten kyykyssä, äitikin ihan itse voi ottaa syntyvän lapsensa käsillään vastaan.
   
jälkeisvaihe
Yleensä napanuora katkastaan vasta kun se on lakannut sykkimästä. Kohtu jatkaa lapsen ulostulemisen jälkeen vielä supistuksiaan. Istukan syntyminen on varsinaisen synnytyksen viimeinen vaihe. Se voi koskea tai olla jopa täysin kivutonta. Tässä vaiheessa äiti onnekseen kuitenkin kiinnittää suurimman osan huomiostaan jo vatsallaan olevaan lapseen. Jos istukka ei irtoa tunnin kuluessa avuksi voi kokeilla mm. homeopatiaa (Arnica Montana) tai akupisteiden painamista. Samoin asennolla voi olla jälleen vaikutusta supistusten vahvuuteen, alaspäin se istukkakin sieltä kannattaa työstää.

Jos äiti haluaa mahdollisten repeämien ompelun ajaksi puudutusta, kannattaa huolehtia että aine ehtii todella vaikuttaa. Ompelulla ei ole niin kiire että haluttua välilihan puutumista ei voitaisi odottaa ja tarkistaa. Synnytyksen jälkeen välilihalle asetettu kylmä kääre vähentää kipua ja ehkäisee turvotusta. Homeopaattisista valmisteista voi olla apua synnytyksen jälkeisiin vaivoihin, kuten kipuun tai virtsaumpeen.
 

Välittömästi synnytyksen jälkeen vauva äidin vatsalla tutustuu uuteen olotilaansa ja leimautuu äitiinsä. On hyvä antaa hänelle aikaa. Ei ole mitään kiirettä pestä tai punnita häntä. Pahimmat veret voi pyyhkiä varovasti pyyhkeelläkin. Tässä vaiheessa lapsi valvoo noin parisen tuntia ja sen aikana toivottavasti hamuaa äidin rinnoista ensimmäiset tärkeät maitotipat tai imemällä ainakin laittaa maidon tuotannon alkuun.

Vauvan kannalta ja hänelle tärkeistä asioista välittömästi syntymästä eteenpäin on mielestäni hyvin kerrottu kirjassa Gro Nylander Äidiksi ensikertaa. Tämä norjalainen lastenlääkäri antaa kirjassaan käytännönläheisiä neuvoja lapsen hoitamisesta heti ensimmäisistä syntymän jälkeisistä hetkistä alkaen. Siinä on kullanarvoisia näkökulmia mikäli lapsi syntyy keskosena tai keisarinleikkauksella, samoin hyvä opastus imetykseen jo synnytyssalista alkaen. Ja koko ajan huomio nimenomaan lapsen kannalta katsottuna, siitä mikä on lapsen parhaaksi.

rohkaisua kaikissa vaiheissa
Äidille on suotava rauha keskittyä synnykseen. Rentoutuminen ja hellittäminen helpottavat kipua. Äidille olisi hyödyllistä päästää irti itsekontrollistaan ja heittäytyä synnytyksen kivun vuorotteluun mukaan. Äidin aktiivisuus on ennen kaikkea asennoitumista siihen että äiti itse synnyttää, eikä niin että muut ottavat hänestä vauvan pois. Aktiivisuus on omien tuntemusten kuuntelua ja toimista niiden mukaan. Äitiä tulisi rohkaista tähän. Äidillä tässä, kuten myös sairaalassa potilaalla, on tarve olla hoitonsa suhteen enemmän subjekti kuin pelkkä toimenpiteiden tahdoton kohde.

Synnytyksessä äidin ei kuulu olla kaunis, älykäs ja katu-uskottava. Hänellä on tärkeämpää tekemistä. Sama pätee tietysti tukihenkilöön. Synnytys on mm. hikeä, huutoa, irvistämistä, levottomuutta, piereskelyä, karjumista, epävarmuutta, ulosteita ja myös verta. Jos tukihenkilö on mahdollisimman estoton, niin se toivottavasti luo äidillekin vapaamman ilmapiirin toteuttaa itseään ja laskea irti omista estoistaan. Ei lasta synnytetä pidättämällä. Tämän suhteen synnytys on kuin rakastelu, aitous ja estottomuus ovat valttia.

Mainitsin jo äidin ja kätilön välisen tiimityön ja kommunikaation tärkeyden. Mielestäni sen suurin tarkoitus ei ole pelkän tiedon vaihtaminen, vaan osallistuminen ja rohkaisu sekä äidin aktivoiminen synnyttämään. Siksi tukihenkilön tulisi minun mielestäni lähes pidättäytyä puhumisesta kätilön kanssa, kunnes äiti sanoilla tai sanattomasti pyytää tukihenkilön apua jonkun tietyn yksittäisen asian eteenpäin viemiseksi tai nopeuttamiseksi.

Ihanteellista olisi olla koko ajan kärsivällinen ja välillä erittäin kärsivällinen. Herkässä mielentilassa olevalle äidille ei soisi tulevan tunnetta että hän vaivaa muita turhaan tai liian pienillä asioilla. Mutta omien tunteiden tulisi antaa silti aidosti näkyä ja pitää huolta omasta jaksamisestaankin.

Erilaisia rohkaisun sanoja voi välillä sanoa äidille, ääneen tai ajatuksessaan. Kaikki ajatukset vaikuttavat suoraan asenteisiin ja siitä toimintaan. Yleensä toinen ihminen vaistoaa mitä toisen mielessä pyörii. Esimerkiksi jos olet kovin huolestunut, se näkyy heti kasvoiltasi. Äidille voi lausua jotain mistä tietää hänen pitävän, taikasanoja. Puhua rauhallisesti lähellä hänen kasvojaan. Ei kuitenkaan toistaa näitä tai muutakaan lausetta mekaanisesti, sillä se varmaankin ärsyttää.

Tukihenkilö voi sanoa tai ajatella mielessään vaikka jotain tällaista, mutta ihan omin sanoin:
Hyvin menee.
Olet loistava synnyttäjä.
Sinä olet hyvä synnyttämään.
Pystyt siihen kyllä.
Rakastan sinua.
Meidän/sinun lapsi syntyy kohta.
Nyt synnytys etenee hyvin, koska kivut ovat noin kovat.
Suoriudut hienosti.
Minä tiedän että sinuun koskee, miten minä voin auttaa.
Minä olen tässä
Sano, jos tarvitset jotain.
Taas on yksi supistus vähemmän, eteenpäin ollaan menossa.

Keskinäistä lyhyttä huumoriakin voi mielestäni kokeilla, mikäli sellaista tukihenkilön ja synnyttäjän välillä on. Ei ole tarkoitus viihdyttää kätilöä tai mahdollisesti muita huoneessa olevia. Kokeilisin vain sellaisia lyhyitä lausahduksia, joista uskon että äiti ainakin hiljaa mielessään naurahtaa ja siten rentoutuu.

Mielestäni tukihenkilön ei tulisi selostaa turhan teknisesti synnytyksen kulkua tai tarkkailla mahdolliselta koneelta lapsen sydänäänien kuulumisia, jos äiti ei niitä nimenomaisesti kysele tai osoita kiinnostustaan. Lähtökohdaksi kannattaa ottaa että kaikki sujuu hyvin. Äidin keho hoitaa synnytyksen eikä koneet. Äidin on tärkeä keskittyä omaan sisäiseen intuitioonsa ja luottaa itseensä ja kehonsa työskentelyyn.
 
lopuksi ja tästä artikkelista
Olen kerännyt itselleni muistilistaa tai sanoisinko työkalupakkia niistä asioista, joiden avulla minä tukihenkilönä voin tukea synnyttäjää. En ole terveydenhoitoalan ammattilainen ja tätä lukiessa on muistettava, että kaikki jutut eivät sovi kaikille. Poimikaa niitä ideoita, jotka omaan tilanteeseenne sopivat sekä tuntuvat luontevilta. Ei kannata ottaa liian suurta painetta minkäänlaisista teknisistä jutuista. Eikä todellakaan tarvitse osata kaikkea. Tukihenkilön kannattaa luottaa itseensä ja toimia sen mukaan äitiä kuunnellen. Kun asioiden antaa luottavaisesti ja pakottamatta tapahtua, niin niillä on taipumusta järjestyä parhain päin.

Olen lukenut monia synnytystä koskevia kirjoja ja suosittelen erittäin lämpimästi Hanna Hirvosen kirjaa Isä syntymässä. Hyvää ja helpolla tavalla luettavaa tietoa niin äidille kuin tukihenkilöllekin.

Ota yhteyttä, kaikenlainen palaute on tervetullutta. Jos et ole saanut vastausta aiempaan kommenttiisi, kirjoittaisitko uudestaan, sillä vanha osoite ei ole toiminut.

Artikkelin ohjeiden avulla ei voida korvata lääkärin hoitoa ja Babyidea ei vastaa ohjeiden omakohtaisesta soveltamisesta.

Lämpimät kiitokset kuvista Babyidean sivujen lukijoille.