[Liedloff] [Ljungberg] [Jackson]
[Pantley] [Sears] [Granju] [SearsII] [Sears III]
|
Elizabeth Pantley on neljän lapsen äiti – ja ”kaikki hänen
neljä lastaan nukkuvat läpi yön”. Mutta sysäyksen tämän kirjan
kirjoittamiseen hän on saanut kuopuksensa Coletonin ollessa
yksivuotias. Silloin hän oli omien sanojensa mukaan heräillyt
vuoden verran noin tunnin tai kahden välein imettämään Coletonia
uneen. Hän oli uuvuksissa. Mitä tehdä?
|
 |
Hän ryhtyi tutkimaan asiaa. Yöheräily ja väsymys
näytti olevan tavallista vauvojen ja pikkulasten vanhemmilla.
Mutta pikkulasten uniongelmiin tarjottiin vain kahta ratkaisua:
”huudata sitä pari yötä” tai ”koeta kestää”. Eikö muita
keinoja ollut? Pantley ei ole, kuten arvata saattaa,
huudatusunikoulun kannattaja. Hän kirjoittaa kirjansa alkupuolella
perusteellisesti huudattamisen haitoista ja siteeraa myös
asiantuntijoita. Lisäksi huudattamisen tuoma apu on usein
tilapäinen: vauvat alkavat usein jonkin ajan päästä heräillä taas
uudelleen. |
Pantley ryhtyi tutkimaan vauvojen unta ja unirytmiä saadakseen
selville, miksi Coleton heräili öisin niin tiuhaan. Hän kertoo,
että hänen neljästä lapsestaan esikoinen ja kuopus ovat olleet
yöheräilijöitä, kaksi keskimmäistä taas nukkuneet hyvin. Pantley
kirjoittaa: |
”Suurimmassa osassa vauvojen unta käsitteleviä
kirjoja ehdotetaan, että vanhemmat lukisivat kirjan verran
tosiasioita ihmisen unesta ennen kuin ryhtyvät toimenpiteisiin.
Kun silmäluomet painuvat umpeen jo ennen ensimmäisen kappaleen
loppua, tämä on turha yritys. Faktoja ei opita, suunnitelmia ei
tehdä, ongelma ei tule ratkaistuksi ja yksi vanhempi lisää on
tuomittu vielä vuoden, kahden tai kolmen unenpuutteeseen.”
|
Siksi hän haluaa kirjassaan esittää asiat yksinkertaisesti,
lyhyesti ja napakasti – niin että silmät ristissä ja aivot
tahmeina tekstiä tihrustava vauvan äitikin saa asiasta tolkun. ”I
know because I’ve been there!” |
|
miten me nukumme? |
Ennen toimintasuunnitelman laatimista Pantley
esittelee perusasioita unesta. Ihminen ei aikuisenakaan nuku läpi yön
havahtumatta. Unisykliin kuuluu aina sikeämmän unen vaiheita ja
kevyemmän unen jaksoja, joiden aikana nukkuja havahtuu. Aikuinen
saattaa kääntää kylkeä, pöyhiä tyynyä tai kiskoa peittoa paremmin
päälleen, eikä muista näistä havahtumisista aamulla mitään.
Unirytmimme seuraa ”biologisen kellomme” tahtia; tietyt ajat
vuorokaudesta soveltuvat nukkumiseen paremmin kuin toiset (esimerkiksi
iltapäivällä on unettava hetki niihin aikoihin, kun monissa maissa
vietetään siestaa – ja toisaalla juodaan iltapäiväkahvit).
Vauvoilla rytmi on samankaltainen kuin aikuisilla, mutta unijaksot
ovat lyhyempiä ja niitä on siis yön aikana enemmän. Siis myös hereille
havahtumisia on vauvalla yön aikana enemmän kuin aikuisella. Pieni
vauva ei välttämättä osaa nukahtaa itsekseen uudelleen havahduttuaan,
vaan tarvitsee esimerkiksi äidin rintaa nukahtaakseen. Vauvalla voi
olla yöllä myös nälkä, eikä Pantley yritäkään väittää ettei vauvaa
saisi ruokkia yöllä; pitää ruokkia, jos vauva on nälkäinen. Mutta jos
heräilyä vielä isommallakin vauvalla tapahtuu puolen tunnin - tunnin
välein, ja äiti uupuu, Pantley tarjoaa ohjelmaansa avuksi.
Ideana on siis se, että vauvan tulisi yöllä havahduttuaan oppia
nukahtamaan ainakin useimmiten itsekseen. Pantley lupaa: tämä ohjelma
toimii – ilman itkua ja huutoa.
|
”tee oma unisuunnitelma” |
Hauskaa Pantleyn kirjassa on sen ohjelmallisuus.
Pantley tarjoaa konkreettisia työvälineitä yöheräilijöitten
vanhemmille. Ensin pitää valita oma ”linja”: onko vauvani rinta- vai
pulloruokittu, nukkuuko vauva omassa sängyssään vai yhdessä äidin
kanssa, onko tutti käytössä vai ei. Sitten Pantley laatii omat neuvot
vauvan iän mukaan. Pantleyn oma Coleton-poika on ollut yksivuotiaana
imetetty ja nukkunut yhdessä äidin kanssa, ja hän on alkanut
vähitellen tämän ohjelman avulla nukkua kokonaisia öitä. Lisäksi
Pantley on testannut ohjelmaansa muiden äitien ja vauvojen avulla, ja
äitien kommentteja saa lukea kirjasta.
Pantley ei lupaa nopeita ratkaisuja. Mikään pikalääke tämä ohjelma ei
ole, se on vähittäinen tapa opettaa vauva nukkumaan paremmin.
Yöimetykset ja -heräilyt eivät välttämättä lopu kokonaan, mutta ne
vähenevät pikkuhiljaa.
Mitä Pantleyn ohjelma sitten sisältää? Hän käy läpi keinoja, joiden
noudattamisen pitäisi taata parempi yöuni. Ideoita: ”Täytä vauvan
vatsa päiväsaikaan. Lisää ja pidennä imetyksiä päiväsaikaan. Tarkista
että vauvalla on mukavaa yöllä – luo sängystä mukava pesä. Luo
säännölliset, rauhoittavat iltarituaalit. Noudata säännöllistä,
rauhallista päivärytmiä. Ota uninalle tai -riepu käyttöön: se ei ole
mikään äidinkorvike, mutta voi auttaa vauvaa yöllä nukahtamaan
itsekseen.” Iltanukahtamiseen Pantley suosittelee jotakin säännöllistä
assosiaatiota joka yhdistyy vauvalla nukahtamiseen: se voi olla
esimerkiksi rauhallinen musiikki, laulu tai tietyt unisanat. Pantleyn
mukaan on myös tärkeää rauhoittaa vauvan päiväunet: ”hyvin nukuttu
päivällä on hyvin nukuttu yöllä”. Lisäksi vauva kannattaa nukutella
illalla ajoissa: Pantleyn mukaan vauvalla aikainen nukahtaminen ei
merkitse aikaista heräämistä, vaan kun vauvan unirytmi asettuu
kohdalleen, vauva nukkuu kokonaisuudessaan enemmän. (Tämä koskee siis
niitä, jotka ovat olleet niukasti ja katkonaisesti nukkuvia.)
Väsymyksen merkkejä pitäisi tarkkailla, ja alkaa nukutella vauvaa heti
kun tämä on väsynyt – ettei ’unen ikkuna sulkeudu’ ja vauva ala käydä
’ylikierroksilla’.
(Joitakin samantapaisia metodeja opettaa vauva lempeästi nukkumaan
esitellään muuten myös Siobhan Sterlingin kirjassa Vauvan uni, joka on
ilmestynyt suomeksi. Erona on se, että Pantley ei missään olosuhteissa
suosittele vauvan huudattamista.)
|
sitoutuminen suunnitelmaan |
Pantleyn mukaan tulosten – paremman yöunen – saavuttaminen
edellyttää, että vanhemmat sitoutuvat suunnitelmaan. Kirja sisältää
huvittavuuteen asti taulukoita ja päiväkirjapohjia, joihin saa pitää
kirjaa vauvansa nukkumisesta ja tavoista. Mutta ohjelmallisuudestaan
huolimatta kirja ei tarjoile mitään yhtä-ainoaa-oikeaa-mallia, vaan
useita vaihtoehtoja erilaisille vanhemmille ja vauvoille. Pantley itse
on vakuuttunut lapsen kanssa yhdessä nukkumisen eduista ja on nukkunut
kaikkien neljän lapsensa kanssa samassa sängyssä. Kirjassa on silti
omat ohjeensa niille, jotka mieluummin nukuttavat vauvaa omassa
pinnasängyssään.
Kirjassa muistutetaan myös, että heräilyjä eri vaiheissa voivat
aiheuttaa paitsi nälkä, myös esim. hampaitten puhkeaminen,
eroahdistukset ja liikkumaan opetteleminen. Yksi syy heräilyyn voi
olla myös sairaus, esimerkiksi korvatulehdus. Ja niinkin voi käydä,
että vaikka vauva nukkuisikin, yöheräilyihin tottuneen äidin oma
unirytmi on pielessä ja hän heräilee vähän väliä. (Äidin unipulmiin
auttavat muuten samat keinot kuin vauvojenkin: iltarituaalit,
rauhoittuminen iltaa kohti, sopivasti ruokaa, sängyn laittaminen
mukavaksi ja kotoisaksi pesäksi...)
Ja ne yöimetykset: Pantley kirjoittaa, että äidin pitää miettiä, onko
itse valmis luopumaan niistä. Hän kertoo, että eräänä yönä kuu paistoi
sänkyyn, missä hän imetti Coletonia. Hän antoi suukon vauvan
untuvaiselle päälaelle, mies ja isommat lapset nukkuivat ja talo oli
hiljainen. ”Minä rakastan tätä”, hän kertoo ajatelleensa. Mutta
jossain tulee raja vastaan ja on punnittava plussat ja miinukset: jos
yksivuotias heräilee tunnin välein ja äiti laahustaa päivisin
zombiena, yövierotusta Pantleyn menetelmällä kannattaa yrittää.
|
tukea ja jakamista |
Pantleyn kirjan lopussa on luku niille
vanhemmille, jotka ovat toteuttaneet ohjelmaa, mutta mitään muutosta
vauvan huonoon nukkumiseen ei ole tullut. Mikä neuvoksi: alusta
uudelleen... Vähittäisin muutoksin pitäisi unirytmin parantua.
Rutiineja, rauhoittamista, sopivasti ruokaa, rytmien hakemista. Jos
vauva vaatii aina imetystä rauhoittuakseen, kannattaa kokeilla myös
sitä, että isä rauhoittelee vauvaa yöllä. Näin imetys ja nukahtaminen
pikkuhiljaa lakkaavat yhdistymästä toisiinsa vauvan mielessä.
Yksinkertaisia neuvoja.
Pantleyn kirjan tekee mukavaksi henkilökohtainen äidiltä äidille
-asenne. ”Usko minua, olen kokenut saman”, hän vakuuttaa. ”Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja vielä vähän kärsivällisyyttä.
Hengitä syvään ja toista perässäni: tämäkin menee ohi. Olet nyt
hankalassa vaiheessa, ja se on raskasta. Mutta ei mene kuin jonkin
aikaa, niin vauvasi nukkuu, ja niin nukut sinäkin.(---) Toivoisin,
että voisin nyt halata sinua oikein kunnolla.”
Pantley rohkaisee äitejä luottamaan omiin vaistoihinsa.
Periamerikkalaiseen tyyliin hän ei pelkää sentimentaalisuutta, mutta
kirjassa on myös huumoria. Suomennan tähän luvun ”Me olemme
samanlaisia” kirjan loppupuolelta: |
”Kun tein töitä testiäitieni ryhmän kanssa, huomasin,
miten samanlaisia me äidit olemme. Eri nimet, eri asuinpaikat, mutta
sama ydin. Rakastamme vauvojamme ehdottomasti, emme kestä kuulla
heidän itkevän, ja toistenkin vauvojen itkua on vaikea kuunnella.
Elämämme muuttui peruuttamattomasti ja kokonaan sillä minuutilla,
kun raskaustesti näytti plussaa. Ja sitä mukaa kun vauvamme
kasvavat, heille varattu paikka sydämessämme kasvaa myös
suuremmaksi.
Meillä on myös vahvoja mielipiteitä vanhemmuudesta, eikä niitä ole
helppo huojuttaa vaikka media, ystävämme tai jopa lääkärimme tai
muut ’asiantuntijat’ sanoisivat mitä. Me tiedämme sydämissämme, mitä
vauvamme tarvitsevat; me tunnemme mitä he haluavat. Meitä on
siunattu lääketieteen edistyksellä, olemme siitä tietoisia, niin
myös monista opeista, joita on kehitelty helpottamaan elämäämme – ja
silti meidän on vain seurattava vaistojamme. Olemme valmiita jopa
kärsimään itse, jos se on vauvamme parhaaksi. Me olemme
äitileijonia, äitikarhuja, ja isätiikereitä myös. Vanhemmuuden me
osaamme luonnostamme.”
|
|