Seitsemäntenä esittelyssä Sears, William & Martha. The Attachment Parenting Book. A Commonsense Guide to Understanding and Nurturing Your Baby. Little, Brown & co. 2001. 179 s.
  Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan.
[Liedloff] [Ljungberg] [Jackson] [Pantley] [Sears] [Granju] [Sears II] [Sears III]
Searsien kirjat ovat tähän mennessä lukemani AP-kirjallisuuden huippua. Tämäkin on loistava: tuore, huumorintajuinen, moderni, joustava, selkeästi kirjoitettu, lämmin kirja. Takakannessa katselevat Bill ja Martha, joista on jo tullut vähän niin kuin perheenjäseniä. Vaikeitten päivien iltoina plärään kirjaa ja haen tukea heidän kokemuksistaan: kahdeksan lasta, kai ne jotain tietää...

Searsit kertovat omia kokemuksiaan perhe-elämästä, mutta siteeraavat myös lukuisia muita vanhempia. William Sears on lastenlääkäri, joka on kolmenkymmenen vuoden ajan hoitanut lapsia ja opastanut vanhempia. Martha taas on mm. sairaanhoitaja, synnytys- ja imetysneuvoja. Ajatusten tueksi on tarjolla myös tutkimustietoa ja faktaa, eli pelkän mutun varassa ei olla. Kirja korjaa myös monia yleisiä harhaluuloja tästä kasvatussuuntauksesta. (Aion tässä jutussa alkaa käyttää attachment parentingista myös suomennosta kiintymysvanhemmuus. ”Mitä sitten on ei-kiintymysvanhemmuus”, hyvä kysymys, lähes kaikki vanhemmat lienevät kiintyneitä lapsiinsa. Mutta siihen saakka, kunnes parempi suomennos löytyy, kiintymysvanhemmuus-sana esiintyy jutuissani attachment parenting -termin suomennoksena.)

Nyt voin sanoa: jos haluat lukea vain yhden, raikkaan, ei-kovin-paksun eikä vaikealukuisen teoksen aiheesta, hanki tämä. Takakannen teksti pitää paikkansa: kirja tarjoaa kaiken tiedon, jota tuoreet vanhemmat tarvitsevat ”tärkeimpien päämääriensä saavuttamiseksi”: oppiakseen tuntemaan lapsensa, auttaakseen lastaan voimaan hyvin ja nauttiakseen vanhemmuudesta. Kirja antaa erittäin hyvän käsityksen siitä, mitä kiintymysvanhemmuus kaikessa laajuudessaan on – kysehän ei ole mistään tiukkarajaisesta ”kasvatussuuntauksesta”, vaan ennemmin kokonaisesta ajattelutavasta, maailmankatsomuksesta – siitä, miten suhtaudumme lapsiin (ihmisiin) yleensä.

Suitsutuksesta siis kirjan sisältöön. Kirjassa on neljätoista lukua. Luettelen tässä ne ja esittelen sitten niitä pääpiirteissään. Luvut ovat:
1) Kiintymyssuhteen muodostuminen – miten se tapahtuu?
2) AP:n edut
3) Mitä AP ei ole
4) Siteen muodostuminen – syntymä ja sen jälkeinen aika
5) Imetys
6) Vauvan kantaminen
7) Vauvan itku: viesti, joka on kuultava
8) Vauvan lähellä nukkuminen
9) Tasapaino ja rajat
10) Varo "vauvavalmentajia"
11) Työssäkäynti ja kiintymyssuhde
12) AP-isyys
13) AP erityistilanteissa (yksinhuoltajat, adoptiolapset, erityistä huomiota tarvitsevat sekä muuten ’paljon tarvitsevat’ vauvat, monikkoperheet)
14) "Tunnustuksia": vanhempien kertomuksia

seitsemän "työkalua"

”Me uskomme, että kiintymysvanhemmuus suojaa lapsia monilta sosiaalisilta ja emotionaalisilta ongelmilta, jotka saastuttavat yhteiskuntaamme. Se, miten hoidat lapsiasi hänen ensimmäisinä elinvuosinaan, todella vaikuttaa siihen, millaisia aikuisia heistä tulee”, Bill ja Martha kirjoittavat kirjan alkuluvussa. He jatkavat: ”Kiintymysvanhemmuus on käytäntö, jota monet vanhemmat noudattaisivat ilman muuta, jos heillä olisi luottamusta ja tukea seurata omaa intuitiotaan.”

Kiintymysvanhemmuus ei ole mikään tiukka sääntöjen kokoelma. Se on pikemminkin asenne, joka ulottuu koko lastenkasvatukseen. Silti tietyt käytännöt ovat yleisiä AP-vanhemmilla, koska ne ovat kelpo työkaluja hyvän kiintymyssuhteen pohjan rakentamiseen. Searsit esittelevät seitsemän työkalua, englanniksi ne ovat The Baby B’s.

  1. Birth Bonding: syntymän jälkeinen siteen muodostuminen. Äidin ja vauvan side alkaa muodostua heti syntymän jälkeen, ja vauvan elämän ensimmäiset päivät ovat erityisen herkkää aikaa. Äidin ja vauvan kiintymyssuhteella on myös biologinen (hormonaalinen) pohja, ja se alkaa muodostua, kun he viettävät paljon aikaa yhdessä ensimmäisinä yhteisinä päivinä.
  2. Breastfeeding: imetys. Imetys on upea tapa oppia tuntemaan oma lapsi: ”me kutsumme sitä vauvan lukemiseksi”, Searsit kirjoittavat. Jotta imetys onnistuisi, äidin on opittava vastaamaan vauvan viesteihin, ja se on ensimmäinen askel luottamuksellisen suhteen muodostumisessa. Fyysinen läheisyys on vauvalle tärkeää. Imetys myös nostattaa ”äitihormonien”, prolaktiinin ja oksitosiinin, määrää ja ne puolestaan tuovat äidille rentoutuneemman, rauhallisemman olon.
  3. Babywearing: vauvan kantaminen. Kantaminen on monin tavoin hyväksi vauvan kehitykselle. Kantaminen lisää myös äidin herkkyyttä vauvan viestejä kohtaan. ”Koska vauvasi on lähelläsi, opit tuntemaan hänet paremmin.”
  4. Bed sharing: vauvan lähellä nukkuminen. Yöllinen vanhempien läheisyys voi auttaa levottomasti nukkuvia lapsia nukkumaan paremmin.
  5. Belief in baby’s cries: vauvan itku on vauvan kieltä. Itku on signaali, ja vanhemman on vastattava siihen. ”Mitä herkemmin vastaat, sitä paremmin vauva oppii luottamaan vanhempiinsa ja omaan kykyynsä kommunikoida.”
  6. Balance and boundaries: tasapaino ja rajat. On muistettava huolehtia itsestään, omasta jaksamisestaan, ja parisuhteestaan. Ne ovat kaiken vanhemmuuden perusta.
  7. Beware of ”baby trainers”: varo ”hyvää tarkoittavia” neuvoja, koska ne ovat usein vääriä. ”Huudata sitä pari yötä”, ”laadi sille aikataulu”, ”älä pidä sitä niin paljon sylissä, hemmottelet sen pilalle”... Tällaiset neuvot kannattaa jättää huomiotta.

Nämä työkalut tekevät vanhemmista herkempiä ja vastaanottavaisempia vauvan viesteille: vanhemmat oppivat täyttämään vauvan tarpeet paremmin. Vanhemmat oppivat tuntemaan ja arvostamaan vauvaansa omana pienenä persoonanaan. He ovat itse asiantuntijoita oman lapsensa suhteen.

"mitä se hyödyttää?" – kiintymysvanhemmuuden edut

Kaikki Baby B:t tukevat toisiaan. Esimerkiksi vauvan kantaminen tekee rintaruokinnan helpommaksi, ja se lisää myös herkkyyttä vauvan viesteille. Jos tunnet epävarmuutta jossain kohtaa, vahvista muita, Searsit kehottavat. Esimerkiksi jos tunnet epävarmuutta siitä, onko henkinen side vauvaan kyllin vahva, vahvista muita edellämainittuja ”työkaluja”, ja ne auttavat myös äidin ja vauvan välisen siteen muodostumista. ”Kun näet itse käytännössä, miten kiintymysvanhemmuus toimii ja mitä etuja siitä on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä, vakuutut asiasta.”

AP-vauvat ovat fiksumpia, Searsit kirjoittavat. Tähän on tieteellistä pohjaa: tutkimukset vahvistavat, että kun vauva kasvaa ympäristössä, jossa saa paljon kosketusta ja vuorovaikutusta, hänen aivoihinsa kehittyy enemmän yhteyksiä neuronista toiseen.

Johns Hopkins -yliopistossa tehdyt tutkimukset (tekijöinä tri Sylvia Bell ja tri Mary Ainsworth) ovat osoittaneet, että vauvat, jotka ovat turvallisesti kiintyneet äiteihinsä ja joiden äidit vastaavat riittävästi vauvan tarpeisiin (esimerkiksi tietävät, milloin ottaa vauvan syliin ja milloin laskea hänet alas), kehittyvät nopeammin sekä henkisesti että motorisesti. Verrokkiryhmänä on ollut vauvoja, joita on pidetty paljon leikkikehässä tai pinnasängyssä ja siksi kosketeltu vähemmän: nämä ovat kehittyneet hitaammin. Tutkimukset osoittivat, että eniten älylliseen ja motoriseen kehitykseen vaikuttivat se herkkyys, jolla äiti vastaa vauvan tarpeisiin, fyysisen ja verbaalisen vuorovaikutuksen määrä sekä se, että vauvalla oli mahdollisuus tutkia ympäristöään vapaasti äidin valvonnassa, so. liikkua lattialla itse. Tutkijoiden johtopäätös oli, että harmoninen äiti-lapsi-suhde korreloi positiivisesti lapsen älykkyysosamäärän kanssa.

Tutkimus siis kumoaa väitteen, että kantamalla ja sylissä pitämällä ”vauva hemmotellaan piloille” niin, ettei hän opi ikinä itse liikkumaan. Päinvastoin.

AP-vauvat ovat myös muita terveempiä, kirjoittaa William Sears, joka on toiminut 30 vuotta lastenlääkärinä. Nämä vauvat käyvät harvemmin lääkärin vastaanotolla, ja kun he sairastuvat, he yleensä paranevat nopeammin. Miksi näin? Sears esittää useita syitä: mm. äidinmaidon terveellisyys ja alhaisempi stressihormonien määrä (koska vanhemmat vastaavat herkemmin lapsen tarpeisiin – ja stressihormonien taas on todettu laskevan vastustuskykyä).

Entä muita etuja? Sears luettelee niitä tukun. Vauvat mm. kasvavat paremmin, kun saavat paljon kosketusta, AP on modernia, nykyaikaista ja joustavaa (ei, se ei tarkoita sitä, että äiti ei voi tehdä mitään muuta kuin imettää ja kantaa vauvaa liinassa:), yhteistoiminta lasten kanssa sujuu paremmin, kun vanhemmat ja lapset puhaltavat yhteen hiileen, lapset oppivat empatiaa...

harhaluuloja ja väärinkäsityksiä

Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”. Esimerkiksi Searsien esittämät Baby B:t perustuvat suoraan vauvan luonnollisiin tarpeisiin.

Kiintymysvanhemmuus ei tarkoita sitä, että vauva on perheen keskipiste. Vauva ei suinkaan pyöritä koko perhettä, niin että kaikkien muiden olisi mukauduttava vauvan tarpeisiin. Päinvastoin: koska vauvaa ei hoideta kellon mukaan ja koska hän voi kulkea äidin ja isän mukana, AP-vanhemmilla on paljon vapautta. Vauvanhoito on joustavampaa.

Kiintymysvanhemmuus ei ole vauvan ”pilalle hemmottelua”. Vanhemmat saavat usein kuulla väitteitä siitä, että he hemmottelevat vauvan pilalle tai että vauva manipuloi koko perhettä. Kiintymysvanhemmuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin kaikki, mitä hän ikinä pyytää. Se tarkoittaa vain sitä, että vauvan ja lapsen tarpeisiin vastataan sopivasti, riittävästi. Tämä tarkoittaa, että vanhempien on tiedettävä, milloin sanoa kyllä ja milloin sanoa ei. Searsit kirjoittavat: ”Joskus vanhemmat sekoittavat sen, että lapselle on annettava kaikki mitä hän tarvitsee, siihen, että lapselle olisi annettava kaikki mitä hän haluaa, ja tämä on haitallista. Vanhempien on osattava erottaa lapsen tarpeet ja halut toisistaan.” Vauva-aikana (ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan) lapsen tarpeet ja halut ovat kuitenkin vielä yhtä: vauva ei osaa manipuloida perhettä.

Kiintymysvanhemmuus ei myöskään tarkoita samaa kuin ”vapaa kasvatus”, jossa ”kaikki käy”. Se, ettei harrasta ankaraa autoritääristä kasvatusta, jossa vanhempi kontrolloi kaikkea, ei tarkoita sitä, ettei rajoja asetettaisi ollenkaan.

AP-äitiys ei ole ”marttyyriäitiyttä”. Koska side äidin ja lapsen välillä on luonnollisen vahva, äideille vapautuu myös paljon energiaa muuhun tekemiseen. ”Äidit voivat jakaa huomiotaan myös työlle, projekteille tai muille lapsille, ja he tietävät, että voivat luottaa omaan herkkyyteensä vauvan suhteen: heidän on helppo keskittyä taas vauvaan, kun tarve vaatii.” Äitien on myös tärkeää järjestää itselleen hengähdystaukoja vauva-aikana ja varoa uuvuttamasta itseään.

Kiintymysvanhemmuus ei ole raskasta. Vanhemmuus on toki erilaista kuin ”entinen elämä”, jossa ehkä on eletty vain itseä varten. Vanhemmuus on antamista: vanhemmat ovat antajia, lapset ottajia. Mutta kiintymysvanhemmuus saa aikaan sen, että myös lapset antavat takaisin enemmän: vanhemmat oppivat nauttimaan lapsestaan ja luottavat enemmän itseensä vanhempina. Kiintymysvanhemmuus on pitkällä tähtäimellä itse asiassa helpoin tapa hoitaa lapsia. Raskainta vanhemmuudessa on, Searsit kirjoittavat, se tunne, että ei tiedä mitä vauva haluaa, ei tiedä, miten täyttää vauvan tarpeet. Kun tuntee vauvansa, vanhemmuus ei ole ollenkaan niin uuvuttavaa.

Kiintymysvanhemmuus ei ole tiukkaa. Se ei jakele ohjeita tyyliin ”älä koskaan tee näin” tai ”tee aina tällä tavalla”. AP-äidit puhuvat, että vauvan ja äidin välillä on ”flow” – tunteiden ja ajatusten virtaus, joka auttaa äitiä tekemään kulloiseenkin tilanteeseen sopivat ratkaisut.

Kiintymysvanhemmuus ei tee lapsista yliriippuvaisia vanhemmistaan. Omistavat vanhemmat häärivät huolestuneina koko ajan lapsen ympärillä, tekevät kaiken lapsen puolesta koska ovat itse epävarmoja ja huolissaan. Tällaisen vanhemman lapsesta voi tulla takertuva, riippuvainen vanhemmistaan. Kiintymysvanhemmuus ei ole tällaista. AP-vanhemmat ymmärtävät, milloin on oikein, että lapsi vaikkapa turhautuu vähän tai kamppailee jonkin pienen ongelman kanssa – tällainen kasvattaa lasta. ”Hyvä kiintymyssuhde edistää lapsen kehitystä, sen sijaan pitkitetty riippuvaisuus vanhemmista hidastaa kehitystä.”

Kiintymysvanhemmuus ei ole ”hörhöilyä”. ”Älä usko, että AP on jokin maaemojen takaisin luontoon -kultti! Minun vastaanotoillani käy kaikenlaisia äitejä, jotka toteuttavat kiintymysvanhemmuutta, aina yksinhuoltaja-teiniäideistä yritysjohtajiin”, Bill Sears kirjoittaa.

Sears kumoaa muutamia vääriä käsityksiä. Esimerkiksi:

Myytti: AP-äitiys sopii vain kotiäideille.
Fakta: Ei lainkaan. Kiintymysvanhemmuus on vielä tärkeämpää silloin, kun äiti on töissä kodin ulkopuolella.

Myytti: Kiintymysvanhemmuus tekee vauvasta takertuvan ja riippuvaisen.
Fakta: Ei pidä paikkaansa, päinvastoin: se vähentää takertuvuutta ja riippuvaisuutta.

Myytti: Olet huono äiti, jos et toteuta kiintymysvanhemmuutta.
Fakta: Roskaa. AP:ssa on kyse kiintymyssuhteen luomisesta äidin ja vauvan välille, ei mistään mekaanisesta ”hyvä äiti -suorituslistan” täyttämisestä! Esimerkiksi vauvan kanssa samassa sängyssä nukkuminen ei sovi kaikille, eikä se tee äidistä sen huonompaa. Baby B -kohdat ovat valinnaisia apuvälineitä, joiden avulla pystytään vahvistamaan kiintymyssuhdetta.

ensimmäiset yhteiset päivät

Kirjan neljännessä luvussa Searsit kertovat syntymän jälkeisestä siteen muodostumisesta äidin ja vauvan välille. Ensimmäiset yhteiset päivät ovat herkkää aikaa molemmille, ja Searsit antavat ohjeita hyvän kiintymyssuhteen alun luomiseksi. He ottavat huomioon myös erityistilanteet: lapsi voi olla sairas tai keskonen ja tarvita erityishoitoa.

Luvussa ”Kotiinpaluu – kymmenen vinkkiä ensimmäisen kuukauden varalle” on hyödyllisiä käytännön ohjeita. Kotiavun hankkiminen, se, että äiti syö usein ja hyvin, isyysloman pitäminen, lepo, korvien sulkeminen vääriltä neuvoilta... Vanhempien on myös tärkeää puhua toisilleen siitä, miltä heistä tuntuu – puoliso ei välttämättä ole ajatustenlukija.

imetys, kantaminen, perhepeti, vauvan itkuun vastaaminen

Otsikon asioille on omistettu kullekin oma, perusteellinen lukunsa. Tässä joitain poimintoja.

Searsit kehottavat olemaan päättäväinen imetyksen kanssa: mahdollisia alkuhankaluuksia ei kannata säikähtää, koska imetys muuttuu ajan myötä helpommaksi. He suosittelevat imetystukiryhmään liittymistä ja tiedon hankkimista: vääriä luuloja imetyksestä on paljon liikkeellä. (Yksi hyvä tiedon lähde on tämä kirja. Searsien julkaisujen joukossa on myös yksinomaan imetykselle omistettu opas The Breastfeeding Book.) Pitkä lista imetyksen eduista rohkaisee myös imettäjiä: rintamaidolla ja imetyksellä on joukoittain hyödyllisiä vaikutuksia alkaen vauvan näön ja kuulon paremmasta kehittymisestä päätyen siihen, että imetetyistä lapsista tulee harvemmin ylipainoisia aikuisia. Imetys on terveellistä myös äidin hormonitoiminnan kannalta. Imettävät äidit kärsivät mm. muita vähemmän synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja imetys vähentää rinta-, kohtu- ja munasarjasyöpien riskiä. Imetys auttaa myös pudottamaan raskauskilot nopeammin.

Kantamisesta Searsit kirjoittavat, että vauvan paikka on toisen ihmisen lähellä, ja mitä enemmän vauva saa luonnollista läheisyyttä, sitä positiivisemmin se vaikuttaa hänen kehitykseensä. Kantoliinan avulla kantaminen on helppoa: äidin kädet pysyvät vapaana ja vauva saa stimulaatiota äidin liikkeestä (kannettujen vauvojen tasapainoaisti kehittyy nopeammin kuin niiden, jotka makaavat paljon paikoillaan). Kun vauva on lähellä, vuorovaikutus syntyy luonnostaan. Kannetut vauvat itkevät tutkimusten mukaan muita vähemmän so. ovat tyytyväisempiä.

Entä vauvan itku? Itku on signaali, johon vauva tarvitsee vastausta. Kuitenkin olisi tärkeää, että vanhemmat suhtautuisivat vauvan itkuun rauhallisesti, pysyisivät itse rauhallisina. Jos vauvan koppaa hermostuneena syliin heti kun tämä vähänkin inahtaa, on käytös omiaan lisäämään vauvan levottomuutta. Vauva vaistoaa herkästi äidin mielialat ja ne vaikuttavat vauvan käytökseen.

Searsit kirjoittavat myös, että noin yksivuotiaana vauvaa voi jo alkaa opettaa ”käsittelemään pieniä ongelmia itse”. He suosittelevat, että vanhemmat käyttävät omaa vaistoaan sen puntaroimiseen, koska on oikea aika mennä itkevän vauvan luokse. Itkua tai marinaa voi ensin kuunnella muutaman minuutin ja tarkkailla, mihin suuntaan se kehittyy. Joskus lapsi rauhoittuukin itse lyhyessä ajassa, ja on tarpeetonta, että vanhemmat säntäävät paikalle häiritsemään tätä. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa esim. huudattamisunikoulumenetelmiin tai muuhun ”aikataulutettuun itkettämiseen”. Venyttämällä vähitellen itkuun-vastaamisen aikaa isompaa vauvaa voi opettaa käsittelemään omia tunteitaan.

Vauvan lähellä nukkumista Searsit suosittelevat. Kun vauvat saavat paljon kosketusta ja turvallisuuden tunnetta, he kehittyvät paremmin. Kirjassa on myös runsaasti vinkkejä hyvän yöunen saavuttamiseksi. Bill Sears muuten kirjoittaa, että hän saa vähintään viikoittain haastattelupyyntöjä aiheesta ”lapsen vieressä nukkumisen kyseenalaisuus”. Hän nauraa: mitä ihmeen kyseenalaista tai ristiriitaista on siinä, että vauvat nukkuvat lähellä vanhempiaan? Näinhän on tehty iät ja ajat. Omituiselta vaikuttaa sen sijaan se, että pieni suojaton vauva eristettäisiin nukkumaan yksinään.

tasapaino ja rajat

Äiti voi uupua vauvan loputtomiin tarpeisiin, vauva voi tuntua liian vaativalta. Vanhemmuudessa on tärkeää säilyttää tasapaino: luoda pohja hyvälle kiintymyssuhteelle, mutta huolehtia myös omasta jaksamisestaan ja parisuhteestaan. ”Kaikkein eniten vauva tarvitsee onnellista, levännyttä äitiä!”

Pieniä vinkkejä jaksamiseen: käy kävelyllä. Ota suihku. Ota torkut samalla kun imetät tai silloin, kun vauva nukkuu (jos on tarpeen, hanki hoitoapua isommille sisaruksille siksi ajaksi). Hanki muutenkin hoitoapua: puolisosi tai joku muu voi hoitaa vauvaa sen aikaa, kun otat hetken itsellesi. Jos sinulla on jokin harrastus, jatka sitä. Koeta olla sosiaalinen, tavata ystäviäsi tai vaikka muita äitejä. Huolehdi itsestäsi myös henkisesti (lue, meditoi tms.). Käy kauneushoitolassa. Ennen kaikkea: lepää tarpeeksi. Älä kuuntele vääriä neuvoja, kuuntele omia vaistojasi, ja minimoi ulkopuoliset paineet.

Kokonainen luku kirjasta on otsikoitu ”varo vauvavalmentajia”: tuoreet vanhemmat tulevat todennäköisesti törmäämään kaikenlaisiin neuvoihin – vääränlaiset ohjeet täytyy osata jättää huomiotta.

kun äiti menee töihin

Kiintymyssuhteen säilyttäminen vahvana on yksi haaste, kun äiti on kodin ulkopuolella töissä. Kirjassa on mm. kymmenen vinkin lista, miten panostaa kiintymyssuhteeseen töissä käydessä.

Aivan herkulliset ovat kahden erilaisen ”uraäidin”, Susanin ja Jillin kertomukset. Molemmat ovat palanneet töihin, kun vauva on ollut alle 1-vuotias, mutta tehneet sen aivan eri tavoin, Susan painottaen kiintymyssuhteen rakentamista ja sen säilyttämistä töissä ollessakin, Jill taas käyttäen suurinpiirtein kaikki keinot mitä on tarjolla vauvan erottamiseen äidistä (aina nauhoitetuista sydänäänistä pulloruokintaan ja itsestään heiluviin pinnasänkyihin...) , niin että töihin paluu olisi helpompaa.

Kuitenkin Susanin vauvalle oli lopulta helpompaa jäädä lastenhoitajan hoiviin päiviksi – äiti jatkoi imetystä ja nukkui yöt vauvan vieressä, joten yhteys vauvaan säilyi. Vaikka Susanin oli tavallaan vaikeampi lähteä töihin ja erota vauvasta, koska hän oli rakentanut tähän niin vahvan siteen, hän onnistui pitämään yhteyttä yllä töissä käydessäänkin. Kun Susan palasi töistä, hän istui keinutuoliin rentoutumaan ja imettämään samalla vauvaa. Vaikka hänen vauvansa oli alussa ollut vaativa ja levoton vauva, Susan näki käytännössä, miten hyvän kiintymyssuhteen luominen ja AP:n käytännöt rauhoittivat vauvaa ja vahvistivat tämän luottamusta myös hoitajaa kohtaan.

Sen sijaan Jill, jälkimmäinen äiti laati vauvalle aikatauluja ja pelkäsi, että vauva tottuisi liikaa äidin läheisyyteen äitiysloman aikana. Hän kuvitteli, että liian tiivis suhde vauvaan tekisi töihin palaamisen vaikeammaksi. Koska Jill ei oppinut alusta alkaen tuntemaan lastaan kunnolla, äiti ja lapsi etääntyivät toisistaan. Vaikka poika jäi päiviksi hoitoon Jillin palattua töihin, Jillin ja hänen miehensä oli helppo palkata tälle toinen lapsenvahti iltaisin ja viikonloppuisin, kun he lähtivät ulos. Uhmaiän vaikeuksissa Jill oli neuvoton. Hän ei tuntenut lastaan kunnolla, eikä usein ymmärtänyt tämän käytöstä ollenkaan. Koska poika käyttäytyi niin hankalasti, Jillin oli myös vaikea tuntea iloa äitiydestään.

Searsit kirjoittavat, että ovat vuosien varrella nähneet hyvin monenlaisia valintoja, ja että kiintymyssuhteeseen panostaminen ja sen säilyttäminen vahvana on mahdollista, vaikka äiti kävisikin töissä.

entäs isä?

Ensisilmäyksellä näyttää siltä, että AP:n periaatteissa on kyse äidin ja vauvan läheisestä suhteesta. Mikä on isän rooli? Miten isä luo kiintymyssuhteen vauvaan? Ei pidä ajatella, että AP olisi vain äitejä varten, Searsit muistuttavat. Isät eivät voi imettää, mutta he voivat käyttää kaikkia muita Baby B -kohtia oppiakseen tuntemaan vauvansa hyvin heti alusta alkaen. On kaikkien etu, että isän ja vauvan suhde kehittyy hyväksi.

Kirjassa isät kertovat omia kokemuksiaan isäksi tulemisesta. Isien mustasukkaisuuden sekaiset tunteet äidin ja vauvan läheistä yhteyttä kohtaan saavat myös tilaa. Ja Searsit antavat jälleen kerran vinkkejä: yhdeksän AP-vinkkiä isille.

Kautta kirjan Searsit painottavat myös parisuhteen hoitamisen merkitystä: vanhempien hyvä suhde on myös lapsille tärkeä.

meitä on moneksi

Kaikki perheet eivät sovi keskiluokkaiseen stereotyyppiin: mies ja nainen avioliitossa, 1,8 tervettä biologista lasta, kohtuullinen toimeentulo ja tilava lähiökoti... Eikä tarvitsekaan sopia stereotyyppiin voidakseen harjoittaa kiintymysvanhemmuutta. Päinvastoin, esimerkiksi adoptiovanhemmille AP:n käytännöt ovat erityisen tärkeitä, samoin yksinhuoltajille.

Sears käy läpi adoptiovanhemmuutta (Searseilla itselläänkin on adoptoitu lapsi), yksinhuoltajan haasteita, lapsen kasvattamista silloin, kun lapsella on erityistarpeita (esim. jokin sairaus). Hän antaa ohjeita monikkovanhemmille ja vaativan temperamentin omaavien vauvojen vanhemmille. Searsit mm. kirjoittavat, että eivät tienneet vaativia vauvoja olevan olemassakaan ennen kuin saivat neljännen lapsensa, joka oli levoton, vaati jatkuvaa lähellä oloa, sylissä pitämistä, tiheää imettämistä ym. Tällainen vauva hyötyy AP:sta erityisesti, koska hänen tarpeensa ovat muita suuremmat. Hän tarvitsee vielä enemmän lähellä nukkumista, kantamista ja vuorovaikutusta kuin ”vähemmälläkin tyytyväiset” vauvat.

kokeneet kertovat

Kirjan mieleenpainuvassa loppuluvussa AP-vanhemmat kertovat kokemuksistaan: miten AP on auttanut käytännön pulmissa, ja millaisissa tilanteissa sitä on sovellettu.

Viisi tähteä tälle opukselle! Pystyin välittämään vain murto-osan sisällöstä tässä jutussa, joten lukekaa loput itse.

tulossa

Seuraavaksi esittelen Searsien laajemman oppaan The Baby Bookin. Sitten, syksyn mittaan, hiukan erilaisia kirjoja mm. kosketuksen ja lasten leikkien tärkeydestä.

Haluatko kysyä tai kommentoida? Kirjoita suoraan Johannalle.